Kipupoli

Sydämeni hakkasi niin kovin, kun odotin kipupolin aulassa. Minusta jotenkin tuntui ihan, kuin olisin menossa johonkin kuolemantuomioon. Sain kotiin taas vaihteeksi esitieto-lomakkeen, joka tulee aina ennen käyntiä. Olen niitä useamman jo elämässäni täyttänyt ja aina ne tulevat täytettynä kotiin takaisin. Ei niitä ikinä katsota eikä käydä läpi.

Pääsin vihdoin huoneeseen ja tunnelma olikin hyvä. Kipulääkäri joka on minulle ennestään tuttu vuosien saatossa vain tuijotti minua. Ensimmäinen lause kiteytti kaiken, sanoin vaan: Jalkani ei vaan asetu ja kipu musertaa minut. Siitä lähdettiin asiaa miettimään eteenpäin. Positiivista on kuulemma se, että olen tämän jo kerran voittanut. Mutta huonoa tässä on etten ole koskaan parantunut kunnolla. Crps on ns muhinut sisälläni odottaen, että jotain sattuu. Lääkäri kertoi selkäydinnestenäyte neulan osuneen hermoon, joka oli saanut crps:n liekkeihin. Se miten tämä kaikki eroaa ensimmäisestä kerrasta on kuulemma se, että nyt pitää käydä pään sisällä tämä kaikki ja ehkä parantuminen ei ole enää mahdollista. Työelämään ei ole kuulemma paluuta tämän vuoden aikana. Työnkuvan pitäisi kuulemma muuttua radikaalisti. Hoitajan työ on todella raskasta, joten tulevaisuuden näkymät ovat sillä alalla taputeltu. Minulla on yksi suunnitelma kyllä, mutta siihen tulee vastaus vasta elokuun 15. päivä.

Lääkitykseen tehtiin muutos, minulle aloitetaan Qutenza-hoidot.

En osaa siitä mitään kertoa, koska tämä on minullekkin uusi asia. Saan DMSO-voidetta nyt tähän alkuun ja sitten aloitamme uuden lääkkeen kokeilun.


Onko jollain kokemusta tästä?