Kipupsykologi
Jokaisella on varmasti mielikuva millainen on psykologin huone ja mikä siellä on tunnelma. Vähän huvitti, kun astuin sisään siellähän oli sellainen pehmeä tuoli ja nenäliinapaketti pöydällä. En tiennyt mitä odottaa, mutta mieli avoimena. Ainiin odotellessani selailin erilaisia esitteitä mitä siellä oli, niin kyllä sieltä löytyi myös Crps yhdistyksen oma esite, tuli jotenkin sellainen turvallinen olo, että hei kyllä nämä ihmiset täällä edes jotain tietää.
Kipupsykologi tuntui heti empaattiselle ihmiselle sellainen, joka osaa ns heittäytyä mun tilanteeseen. Kyseli kovasti miten tämä kaikki sai alkunsa. Se on jotenkin puuduttavaa jokaiselle tuttavalle tai lääkärille aloittaa alusta tämä koko soppa. Jokaisella on heti oma ennakoiva asenne ja sellainen hyökkäävä/väheksyvä puhetapa.
Kävimme läpi kipu aikajanaa ja mietimme yhdessä mikä sitä pahentaa ja mikä sitten helpottaa. Nuokin on sellaisia, että sehän riippuu päivästä ja jopa omasta mielentilasta, miten kipu sinua ns kohtelee. Joskus tuntuu ettei pääse yli eikä ympäri mistään pienestäkään kivusta. Toisena päivänä tuntuu, että jalkaa leikattaisi irti voiveitselle ilman puudutusta, mutta silti jaksaa hymyilyttää. Välillä tuntuu tälläisenä kipu ihmisenä, jos vaikka nauraa tai on todella hyvä päivä, sinua ruvetaan heti kyseenalaistamaan ettei sinulla mitään kipua olekaan. Päinvastaisesti kotona et jaksa/pysty tekemään yhtään mitään, teet sen vain laiskuuttasi. Ihmiset jotka käyvät normaalisti töissä aukovat päätä: Kun on meitä ihmisiä, joiden pitää töissä käydä!! Viimeeksi eilen kuulin erään läheisen ihmisen suusta tämän minulle kohdistettuna. Tekisi mieli lyödä, huutaa tai raivota, mutta ei. Ihmiset varmaan ajattelevat pienissä mielissään, että nautin tästä kotona "vaan" olemisesta. Oikeasti se arki on todella vaikeaa. Välillä päivät ei etene ja mietit onko tämä lopun elämää kestävää taistelua kaiken kanssa. Etenkin se, ettei pääse mihinkään lähtemään ystävien kanssa, viettämää normaalia nuoren naisen elämää.
Kipupsykologi oli ensimmäinen, joka kyseli miten jaksan tämän kaiken pääni sisällä. Vastaus.. pakkohan se on, ei minulla ole vaihtoehtoja. Se unohtuu usein monelta etten todellakaan ole itse voinut päättää elämäni kohtaloani ja tämän kaiken kasassa pitäminen on haastavaa. Mielikuva siitä, että nyt vaan päätät kuntoutua ja kuntoilet vaikkei aina jaksa. Hah jos se siitä olisi kiinni olisin 24/7 tekemässä jumppaliikkeitä ja juoksemassa taloa ympäri, jos vaan sillä saisin entisen elämäni takaisin.
Psykologi kiinnitti huomiota etten puhunut itsestäni sävyillä oikea ja vasen jalka, vaan kipeä ja terve jalka. Päiväni olivat aina hyviä tai huonoja päiviä, mutta niin se vaan menee. Analysoin jokaista päivääni aamulla kun avaan silmäni, niin osaan jo suunnilleen sanoa onko tulossa hyvä vai se huono päivä. Huomaan myös että kunnossani on niitä hyviä ja huonoja jaksoja. Voin onnellisena sanoa, että nyt on ollut jo pari hyvää päivää takana! Hymyilen nytkin, kun kirjoitan että voimat ovat tällä hetkellä hyvät. Minulla oli melkein kuukauden kestävä huono jakso, joka söi voimavarani kokonaan loppuun. Silloin tuli jo mieleen, että miten ihmeessä tästä selvitään.
Sain uuden ajan kipupsykologille Toukokuun ekalle viikolle, sain kotiläksyksi tutustua kahden erilaisen kipuryhmän esitteisiin, jos olisin kiinnostunut tulla käymään tätä kaikkea läpi muiden nuorten kanssa. Se olisi kerran viikossa kymmenen viikon ajan. Kuulostaa todella mielenkiintoiselle ja tietysti toivon, että sieltä voisi saada sydänystäviä jotka kantaa myös tämän kaiken harteillaan.
Kipupsykologi tuntui heti empaattiselle ihmiselle sellainen, joka osaa ns heittäytyä mun tilanteeseen. Kyseli kovasti miten tämä kaikki sai alkunsa. Se on jotenkin puuduttavaa jokaiselle tuttavalle tai lääkärille aloittaa alusta tämä koko soppa. Jokaisella on heti oma ennakoiva asenne ja sellainen hyökkäävä/väheksyvä puhetapa.
Kävimme läpi kipu aikajanaa ja mietimme yhdessä mikä sitä pahentaa ja mikä sitten helpottaa. Nuokin on sellaisia, että sehän riippuu päivästä ja jopa omasta mielentilasta, miten kipu sinua ns kohtelee. Joskus tuntuu ettei pääse yli eikä ympäri mistään pienestäkään kivusta. Toisena päivänä tuntuu, että jalkaa leikattaisi irti voiveitselle ilman puudutusta, mutta silti jaksaa hymyilyttää. Välillä tuntuu tälläisenä kipu ihmisenä, jos vaikka nauraa tai on todella hyvä päivä, sinua ruvetaan heti kyseenalaistamaan ettei sinulla mitään kipua olekaan. Päinvastaisesti kotona et jaksa/pysty tekemään yhtään mitään, teet sen vain laiskuuttasi. Ihmiset jotka käyvät normaalisti töissä aukovat päätä: Kun on meitä ihmisiä, joiden pitää töissä käydä!! Viimeeksi eilen kuulin erään läheisen ihmisen suusta tämän minulle kohdistettuna. Tekisi mieli lyödä, huutaa tai raivota, mutta ei. Ihmiset varmaan ajattelevat pienissä mielissään, että nautin tästä kotona "vaan" olemisesta. Oikeasti se arki on todella vaikeaa. Välillä päivät ei etene ja mietit onko tämä lopun elämää kestävää taistelua kaiken kanssa. Etenkin se, ettei pääse mihinkään lähtemään ystävien kanssa, viettämää normaalia nuoren naisen elämää.
Kipupsykologi oli ensimmäinen, joka kyseli miten jaksan tämän kaiken pääni sisällä. Vastaus.. pakkohan se on, ei minulla ole vaihtoehtoja. Se unohtuu usein monelta etten todellakaan ole itse voinut päättää elämäni kohtaloani ja tämän kaiken kasassa pitäminen on haastavaa. Mielikuva siitä, että nyt vaan päätät kuntoutua ja kuntoilet vaikkei aina jaksa. Hah jos se siitä olisi kiinni olisin 24/7 tekemässä jumppaliikkeitä ja juoksemassa taloa ympäri, jos vaan sillä saisin entisen elämäni takaisin.
Psykologi kiinnitti huomiota etten puhunut itsestäni sävyillä oikea ja vasen jalka, vaan kipeä ja terve jalka. Päiväni olivat aina hyviä tai huonoja päiviä, mutta niin se vaan menee. Analysoin jokaista päivääni aamulla kun avaan silmäni, niin osaan jo suunnilleen sanoa onko tulossa hyvä vai se huono päivä. Huomaan myös että kunnossani on niitä hyviä ja huonoja jaksoja. Voin onnellisena sanoa, että nyt on ollut jo pari hyvää päivää takana! Hymyilen nytkin, kun kirjoitan että voimat ovat tällä hetkellä hyvät. Minulla oli melkein kuukauden kestävä huono jakso, joka söi voimavarani kokonaan loppuun. Silloin tuli jo mieleen, että miten ihmeessä tästä selvitään.
Sain uuden ajan kipupsykologille Toukokuun ekalle viikolle, sain kotiläksyksi tutustua kahden erilaisen kipuryhmän esitteisiin, jos olisin kiinnostunut tulla käymään tätä kaikkea läpi muiden nuorten kanssa. Se olisi kerran viikossa kymmenen viikon ajan. Kuulostaa todella mielenkiintoiselle ja tietysti toivon, että sieltä voisi saada sydänystäviä jotka kantaa myös tämän kaiken harteillaan.
Kommentit
Lähetä kommentti