Sairaala.

Elämä vie. Oxynormia naamarii niin paljon, että rupesi näkymään mustia ukkoja. Kipua saatiin kyllä laskettua ja polte oli luojan kiitos pois. Sängyssä makaaminen oli kyllä haastavaa, kun kaikki lakanat tuntuivat neuloilta jalkaani vasten. Crps on levinnyt varpaistani nivusiin ja reiteen saakka. Astuminen teki niin kipeää, joten sain luvan ottaa kepit käyttöön, mutta kävellessä pitää käyttää molempia jalkoja. Joo just helpommin sanottu, kuin tehty. Huomasin pystyväni olemaan tietyssä asennossa useamman tunnin. Huomasin, etten oikeastaan syönyt enkä juonut, ettei vaan tarvitse nousta vessaan. Tein henkistä ja ehkä jopa fyysistä kuolemaa. Mietin usein, jos tästä selvitään, niin ihme.



Hoitajat kävi todella harvoin minua edes katsomassa. Toivat vaan kokoajan lisää lääkettä, mutta siihen se sitten jäikin. Kipupolilta hoitaja tulikin yhtäkkiä minua katsomaan, olin kuulemma jäänyt mieleen. Kerroin, etten jaksa tätä kipua enään. Hän konsultoi kipupolin lääkäriä asiasta. Hän toi minulle Xylocain 5% voidetta, jota levitin koko jalkaani. Voiteella oli ajatus saada jalan iho puutumaan, jotta voisin pitää vaatteita päälläni.



Kotiutus aamuna hoitaja pamahti huoneeseeni ja tokaisi kovaan ääneen sinulla ei ole näköjään enään kipuja, kun et ole yöllä tarvinnut lääkettä? Tokaisin omalaatuiseen tyyliini etten sanoisi asian olevan noinkaan. Viimeinen niitti oli, kun hän sanoi sinulla oli vissiin jotain kiputuntemuksia? Anteeksi mitä?? ai tuntemuksia, raivo nousi sisälläni niiin suureksi. Ilmoitin, etten hänen kanssaan keskustele mistään, että kipuhoitaja tulee kohta luokseni. Hän tuhahti ja lähti.

Crps, vai että kiputuntemus.. Crps on luokiteltu yhdeksi maailman kivuliaisimmaksi sairaudeksi. Lääkärit eivät osaa hoitaa, kun sairaus on niin salakavala. Kipulääkkeet eivät vie kipua pois, vaatteita tai kenkiä et pysty kunnolla pitämään päälläsi. Minun kohdallani liikkuminen on todella haastavaa, kivun takia en pysty laskemaan jalkaa alas. Olen täysin riippuvainen toisista ihmisistä ja jatkuvasti tarvitsen apua. Töissä en ole pystynyt käymään yli vuoteen. Crps:tä kuvaa hyvin lause : Crps erittäin kivulias ja nopeasti invaliidisoiva sairaus. Mutta.. kyllä minulla jotakin kiputuntemuksia on.


Olin sairaalassa sen kolme päivää ottaa vähän lepoa ja helpotusta kipuihini. Lääkäri tuli ilmoittamaan perjantai aamuna, ettei minun kannata jäädä, kun osastolla ei ole viikonloppuna lääkäriä paikalla, ehkä kotona oleminen olisi helpompaa.

Kommentit

  1. Hei Kohtalotoveri !❤️��
    Pääsi väistämättä itku lukiessa näitä sinun tekstejä.
    Itselläni meni selkä 2004 joka alkoi tajunnan menetyksellä sitten tulivat Cauda equina oireet,selkää ei kuitenkaan leik Arttu vaikka halvausoireet olivatkin,minua pidettiin niin vahvassa tokkurassa osastolla ,mutta en ollut silti hiljaa.
    Mieheni ja lapseni kävi minua lapselasten kanssa katsomassa päivittäin,minulla oli L4/L5 ,
    L3L2 ,L2/L1 ,väleissä pullistuman jotka sittemmin ensin vetäytyi T akaisin ja sitten repesi ja repeämät olivat väleissä 3 tason repeämät joita ei vielä sittenkään leikattu vain odoteltiin 2 vuotta että olin jo niin huonossa kunnossa ja 45 pilleriä meni päivässä lääkettä .. mieheni oli minun omaishoitaja ja on sitä vieläkin . Vanhin tyttäreni oli henkilökohtainen avustaja . 2- vuotta leikkausta pitkitettiin,sitten kun selkä leikattiin sieltä meni hermoja poikki ja tuli kolme hoitovirhettä,,viikon päästä uusi leikkaus ja siinä leikattiin virtsarakon sulkijalihashermo poikki eli sainsitten pysyvän virtsa ja ulosteinkontinenssin. Hoitovirhe myönnettiin,mitta ei pysyvää haittaa eli en saanut leikkaavalta lääkäriltä E lausuntoa vainsaik sen sitten toiselta lääkäriltämme ,virläkin lopullinen korvaus on saamatta,.Sittrn 2009 jouduttiin leikkaamaan Bricerin Diversio ,( virtsaelinavanne)
    Muutaman vuoden päästä rupesin tuntemaan ihme tuntemuksia jalkoissa minullahan jäi selkäoperoinnista pysyvä Neuropaattinen hermosärky jonka seurauksena sain kylkiäisenä tämän CRPS2 ja tässä ollaan enkä muuta voi .
    Nyt tämä viheliäinen on levinnyt ihan olkapäille saakka,on vielä reuma tullut siinä sukurikkautena päälle, ” en muuten jaksaisi mikäli en heittäisi niin kamalan paljon huumoria väliin ”: kipulääkäri sanoikin jossain vaiheessa että en olisi psyykkisesti terveen kirjoissa mikäli minulla ei olisi huumori mukana arjessa sekä vankat tukijoukot taustalla.
    No Tässä ollaan eikä muuta voi ,kait tämä on sitä elämän kovuutta ,minäkin sairastuin 34 vuotiaana,nyt on ikää 49 vuotta. Avustajakoiraa koulutan itsekoulutusprojektilla .
    Minun korvaan kilahti tuo hoitajan käytös,ethän satu asioimaan Oys.issa ,niin minä teen. Ja olen sieltä pistänyt 5 hoitsuja lomalle ja 2-3 lääkäriä opettelemaan käyttäytymistä.
    Tämä minun tarina on niin pitkä. No suurinpiirtein on aikapaljon seikkoja joista saat kuvaa mikä nyt on tilanne. Minä en nyt yhtään tiedä mihin tää kommentti tulee mutta toivon mukaan tuo minun sähköpostiosoite pysyy piilossa.
    Hyvää kesää kaikesta huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näy sähköposti muille ja tekstin alle tulee kommentti. Tää kipuelämä on rajua eikä paljon anna armoa. Olen aina miettinyt miksi se jolla on jo valmiina jokin sairaus saa vielä lisäksi muutkin ongelmat. Elämässä pitäisi olla max yksi sairaus ja sillä selvä. Crps on vielä sellainen, ettei sitä meinaa millään saada rauhoittumaan. Minulle kipulääkäri sanoi no jos tästä kuntoudut niin pienikin asia voi saada sen puhkeamaan uudelleen. Hyvät lähtökohdat elämälle.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit