Arjen karu totuus.

Se on sitten kotiutus sairaalasta. Reissu jo itsessään oli kauhea säätö, kun nyt näiden kela taksien menoa on haitannut uudet säännöt. Yritä siinä sitten olla asiakkaana ymmärtäväinen. Lapsen jälleen näkemisen riemu on voimaannuttava. Väsymys on kyllä aivan kamala ja omat voimavarat on käytetty loppuun. Oma parasta ennen päiväys on tainnut jo mennä. Kamala totuus omasta jaksamisesta tulee kyllä peilin kautta. Vaikka kuinka hymyilee, ni ei pysty peittämään omaa väsymystään.

Mietin vaan sairaalan lääkärin sanoja, sinun on varmasti helpompi olla kotona. No en kyllä siitä olisi niin varma. Kipu on levinnyt alaselkään saakka. Kokoajan tuntuu sähköiskumaista kipua ja mitenkään ei ole helppo olla. Ohjeena ota vaan lääkettä lisää, jos siltä tuntuu. Hoitajana mietin vaan sitä, miten käy jos oikein vahvoja lääkkeitä syö kauan tai mikä on jatkossa ratkaisu siihen jos kipu yltyy sietämättömäksi. Toisaalta pitäisihän arjesta saada siedettävä ja mahdollisimman normaalin tuntuinen. No ehkä tätä asiaa pitää käydä vielä oman pääni kanssa. Voi kun olisi joku mystinen taho, joka antaisi ratkaisun tähän kaikkeen.

Stressi on myös suuri huolenaihe omalla kohdallani. Olen todella kova miettimään asioita ja tekemään omia johtopäätöksiä. Joskus tuntuu siltä, että suurentelen asioita omassa päässäni ja teen kivun itse itselleni. Hankalinta kaikessa on se, kun toinen ei pysty näkemään tai tuntemaan sitä minkä kanssa elät kaiket päivät. Etenkin työ asioissa tämä on suuri haaste. Vuoden päivät ovat vierineet ja johonkin pitäisi töihin mennä. Arjen pyörittäminen on todella haastavaa välillä ja olen miettinyt miten ihmeessä pystyn ikinä töihin menemään. Voinko sitten soittaa töihin aamuisin, että nyt on vähän hankala päivä en pysty tulemaan? Minun kohdalla hankala aamu tarkoittaa sitä, että olen puoleen päivään vain paikallani ja yritän vain jaksaa kipua. Liikkuminen ja jopa vaatteiden pukeminen on oma haaste. No ehkä työelämä tulee omalla ajallaan ja minulle löytyy se oma polku mitä kulkea.

Arki sairaalan jälkeen on ollut todellinen haaste. Onneksi paras ystäväni tuli reilun 200km päästä auttamaan lapseni hoidossa. Hän pyöritti koko meidän arjen kokonaisen viikon ajan. Itse tein ajoittain välikuolemaan, mutta elossa ollaan.

Sain uuden painesukan jalalleni, jonka olisi tarkoitus viedä kivun tuntoa pois. Pidin sitä muutaman päivän, mutta omasta mielestä se vain ärsytti jalkaa entisestään. Ehkä Qutenza hoidolla on vielä oma vaikutus, joten odottelen vielä muutaman päivän ennen uutta kokeilua.

Viikko eteni omaa tahtiaan, mutta jalka ja selkä tuntuu räjähtävän, kipu rupeaa olemaan sietämätöntä. Nostin perus lääkitystäni kipupolin ohjeella tuplaksi yötä vasten. Yöt menevät kyllä, mutta illalla suljen silmät ja hups on jo aamu. Minusta tuntuu, etten olisi nukkunut ollenkaan. Sitä kun jatkuu muutaman päivän, niin voimat ovat taas loppu. Yritän ja yritän, mutta kyllä se kipu minutkin musertaa, valitettavasti. Itse menen johonkin ihme tilaan, missä vain elän kivun ympärillä, en jotenkin vaan näe kivun yli mitään. En jaksa tehdä mitään enkä jaksa edes puhua. Olen kaikille vihainen omasta kohtalosta, vaikka eihän se minun rakkaiden vika ole. En vain voi sille mitään.

Yksi hyvin nukuttu yö ja olin kuin uusi ihminen taas!! Uskon myös, että lääkkeiden vaikutus alkaa ja arki tuntuu valoisalta. Olen kaivannut näitä hyviä päiviä, näistä saa aina voimaa eteenpäin. Nyt on summer up viikko ja alkuun mietin etten voi lähteä. Fysioterapeutin sanat ja läheisten sanat saivat minut ymmärtämään olen ansainnut tämän aikalisän kaikesta. Nyt on vuoro tuulettaa omaa päätään ja nauttia. Koko viikonloppu parhaan ystäväni kanssa ja festari tunnelma. Lahti täältä tullaan!