Uudet tuulet.

Tarkoituksella olen viettänyt hiljaiseloa.. Asiat vaan rupesi kasautumaan liikaa. Eilen oli se suuri palaveri missä päätettiin tulevaisuudestani. Stressasin tota päivää, niin paljon ettei siinä ollut mitään järkeä. Ajatus ei kulkenut koko viime viikon aikana. Yritin kovasti saada kalenteriani täyttymään kaikista maailman asioista etten vaan ajattelisi kokousta kokoajan. Olin niin vihainen, että sain kunnon riidan aikaiseksi mummini kanssa, että huh huh. En pystynyt nukkumaan ja jalan kipu vaan paheni kokoajan. Saatikka, että olisin saanut mitään blogi tekstiä aikaiseksi (naurua)

Uudet tuulet ja toivottavasti tämä olisi uuden elämäni alku.

Kokous aamuna olin saada jonkin asteisen sydänkohtauksen.. oikeasti.. Olin niin paniikissa, että tukkakin heilui tärinän tahdissa. Vatsaani kiristi ja hulluna ryntäilin pitkin kotia. Sitten tuli lähdön hetki. Mietin jo sadasosasekunnin ajan, että lähden pakoon tätä kaikkea. Ei muuta kuin bemarin rattiin ja pitkä 700metrin ajomatka alkakoon. Voin myöntää, etten tossa ajon aikana ehtinyt rauhoittua.

Ovista sisään ja suden suuhun. Minulla oli työsuojeluvaltuutettu ja liiton pääluottamusmies mukanani. Oikein kunnon rytmiryhmä! Mikä on jokaisen kokouksen kauhu? No se että lääkäri sanoi haluiaisitko kertoa omin sanoin, miksi olemme tänään kokoontuneet yhteen. Joo tottakai oikein mielelläni. Aloitin selkäydinnestenäytteen epäonnistumisesta Crps diagnoosiin. Kaikkien kasvoilta huokui kysymys mikä ihmeen Crps? Hyvät lähtökohdat tälle kokoukselle. Liiton edustaja kysyi onko lääkärillä kokemusta kyseisestä sairaudesta? Ei ole ikinä ollut kyseisellä diagnoosilla olevaa potilasta. Nonni.

Keskusteltiin miksi edellinen työkokeilu oli mennyt pieleen? Neljän tunnin työaikana piti tehdä koko päivän työt ja sitä rataa. Olin kokajan ilta-aamu-ilta-aamu. Voin rehellisesti sanoa, että minut ajettiin täysin loppuun. Ja paras kun minut ajettiin sivuun ja kaikki tämä crps on vain minun omien pikku korvien välissä oleva asia. Ryhdistäydy nainen.

Elämäni suunnitelma. Jään marraskuuhun asti kesälomalle, kun muutaman vuoden lomat rästissä. Sen jälkeen osa-kuntoutustuen avulla neljän tunnin työpäiviä, niin kauan että saan opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta. Ja KUN saan opiskelupaikan, niin jään pois omasta työpaikastani. Tarkoituksena opiskella itselleni uusi ammatti, jossa ei tarvitse olla niin paljon jalkojen päällä ja kuormittuminen pienenisi.

Vihdoin ja viimein olen saanut elämälleni, jonkinlaisen aikajanan. On mustaa valkoisella, että teet näin ja näin. Tuntuu, että uusi elämä alkaa. Olen pääni sisällä käsitellyt kipuani ja miten sen kanssa eletään. Olen alkanut jo pienesti tottua jatkuvaan hermokipuun ja siihen ettei kaikki suju aina niin kivuttomasti. Yritän saada elämäni olemaan mahdollisimman tasaista, joka pienentää stressiäni, joka taas vie kipua pois.

Ihanaa päivää kaikille ja nyt lupaan kirjoittaa elämäni "jännittävistä" käänteistä useammin :)